Brunbergin Suukko-rasian uudistus: suunnittelija kertoo

Harvoin pääsee tekemään historiaa. Minulle tarjoutui sellainen mahdollisuus pitkäaikaisen asiakkaamme Brunbergin kanssa, kun isolle Suukko-rasialle päätettiin pitkän harkinnan jälkeen antaa uudet vaatteet.

Brunberg aloitti asteittain etenevän pakkausuudistuksen KarpaloGroupin kanssa jo kahdeksan vuotta sitten, vuonna 2012. Askel kerrallaan olemme uudistaneet kaikki pakkaukset ja muutama uusikin tuote on saatu markkinoille. Kaikissa korostuu Brunbergin brändi ja pakkaukset on suunniteltu niin, että ne kestävät aikaa.

Isoa Suukko-rasiaa lähdin suunnittelemaan samalla periaatteella. Tämä pakkaus oli kuitenkin aivan omanlaisensa työ.

Brunbergin Suukko-rasia ei ole mikä tahansa pahvilaatikko, vaan makeishistorian symboli.

Pakkaus, josta kaikilla on mielipide

Olin alusta lähtien innoissani tehtävästä, mutta onnistumispaineitakin oli. Alkuperäisen pakkauksen kuva oli pysynyt miltei muuttumattomana vuodesta 1951, siis melkein seitsemänkymmentä vuotta. Huh!

Olisi uudistus millainen tahansa, kärkkäiltäkään mielipiteiltä ei voisi välttyä. Brunbergin Suukko-rasia kun ei ole mikä tahansa pahvilaatikko, vaan makeishistorian symboli. Se on pakkaus, josta jokaisella suomalaisella on mielipide.

Jotain vanhaa – taivaan kuu ja värejä kaksi

Uudistuksen kanssa haluttiin tehdä huolellista ja harkittua työtä. Värimaailmaan liittyvä päätös oli yksi tärkeimmistä. Päätimme kunnioittaa alkuperäistä pakkausta säilyttämällä sen värit. Vanha kuu pääsi luomaan valoaan uuteenkin pakkaukseen.

Jotain uutta – Porvoota ja romanssia

Toin pakkauksen kanteen asiakkaan toiveesta maiseman 50-luvun Porvoosta, Suukon syntyajoilta.

Tuotteella on romanttinen nimi, joten piirsin sillalle ja rantatörmän penkille kaksi pariskuntaa nauttimaan vanhan kaupungin idyllistä. Uutta pakkauksessa ovat myös makukoodeista kertovat piktogrammit.

Kun maisema pala palalta rakentui ja huomasin, että se on todellakin toteutettavissa kahdella painovärillä, olin innostunut. Hei, tämähän toimii!

Tunteesta tiesin, että olin onnistunut kunnioittamaan alkuperäistä pakkausta mutta luomaan silti jotain aivan uutta. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla, mutta luovan työn tekijät tunnistavat sen. Sen tunteen, kun jotain vain loksahtaa paikalleen. Erityisen hyvältä se tuntui näin tärkeän työn kohdalla.

Kaikkia ei voi miellyttää

Tällä viikolla pakkausuudistuksesta tiedotettiin. Uusi ulkoasu ponnahti näkyvästi Suomen luetuimpiin lehtiin ja kirvoitti somessa tuhansia kommentteja. Paljon puolesta, mutta myös vastaan. On ollut kiinnostavaa seurata moniäänistä keskustelua.

Luovassa työssä ei voi koskaan miellyttää kaikkia. Onnistumisen kokemus nousee somea ja kommenttikenttiä syvemmältä.

Olen onnistunut työssäni, jos asiakas on tyytyväinen. Olen onnistunut, kun voin itse ajatella, että sellainen tuli kuin pitikin.

Olen ylpeä ja iloinen hypistellessäni uutta pakkausta. Kiitän Brunbergia luottamuksesta ja tilaisuudesta tuoda legendaarinen pakkaus uudelle vuosikymmenelle!

4.3.2020
Kukka-Maaria Jaatinen